Taidekasvatuslehti, est. 1907

Minun Lahteni, Ympäristötaidetapahtuma

Lahden seudun kuvataideopettajat (yläkoulut ja lukiot) käsittelivät Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden innoittama ilmasto- ja ympäristöteemoja luomalla Lahden keskustan alueelle levittäytyvän näyttelyn Minun Lahteni. Teokset käsittelevät eri taiteen muotojen avulla sekä ilmastonmuutokseen liittyviä teemoja että Lahtea elinympäristönä.

Ulkotiloihin, näyteikkunoihin ja julkisiin tiloihin sijoittuva taide on helposti kaikkien saavutettavissa. Se myös haastaa ohikulkijat pohtimaan omia ilmastokäsityksiä ja -arvoja kesken oman työmatkan, lenkin tai illanvieton.

Myös eri koululuokkien on helppo ja turvallinen tutustua näyttelyn teoksiin. Jokaisen teoksen yhteydessä on teokseen ja/tai ympäristöön/luontoon liittyvä tehtävä. Teokset on sijoitettu helposti lähestyttäviin paikkoihin, joissa kaupunkilaiset kulkevat päivittäin. Teoksissa on käytetty ympäristöystävällisiä sekä kierrätysmateriaalia.

Kartta: Kari Malinen

Yhdessä jotain isompaa

Idea Minun Lahteni ympäristötaidetapahtumaan syntyi jo syksyllä 2020. Tieto Lahden valinnasta Euroopan Ympäristöpääkaupungiksi herätteli innostavia visioita. Meille Kannaksen lukiossa, kuvataide-ja muotoilulinjalla projektit ja hankkeet ovat tärkeä osa kuvataiteen opetusta, niin kuin varmaan monelle kuvataideopettajalle. Halusimme lähteä luomaan jotain isompaa ja niin syntyi idea Lahden seudun alueelle levittyvästä kuvataideopettajien ja opiskelijoiden luomasta yhteisestä taidetapahtumasta. Teimme hakemuksen Ympäristötaidetapahtumamme materiaalien rahoituksen tukemiseksi ja meitä onnisti. Keväällä 2021 zoomissa kokoontui hyvä joukko aiheesta innostuneita kuvataiteen opettajia useita kertoja suunnittelun ja visiointien merkeissä. Tapahtuman vetäjinä olimme yhteydessä kaupungin eri tahoihin, joilta haettiin lupia teosten väliaikaisiin ja pysyviin sijoitteluihin. Osa teoksista tarvitsi sisätilat – ja hyvät suhteet soivatkin meille vitriinejä, näyteikkunoita ja muita vastaavia katsomisen ja kokemisen paikkoja.

Minun Lahteni, Ympäristötaidetapahtumassa mukana olevat koulut

  • Kannaksen lukio, tapahtuman järjestäjä
  • Kärpäsen peruskoulu
  • Lahden lyseo
  • Lahden yhteiskoulu
  • Mukkulan peruskoulu
  • Salpausselän peruskoulu
  • Tiirismaan lukio
  • Tiirismaan peruskoulu
  • Erkko-lukio
  • Orimattilan yhteiskoulu

Lue Leena Valtosen tarkempi esittely mukana olevista töistä, niiden taustoista, kouluista ja missä ne ovat esillä:

Lisää samankaltaisia artikkeleita