Museon rooli
Nykyaikaisen käsityksen mukaan museon tehtävä on esittää sekä kulttuuri- että luonnonperintöä pitkäjänteisesti ja tukea niin taiteen säilymistä kuin kehitystäkin harjoittamalla tutkimusta, opetusta ja välittää tietoa näyttelyiden ja julkaisujen kautta. Erityisesti kansantaiteeseen ja sen ilmiöihin perehdyttäminen on muotoutunut keskeiseksi tehtäväksi, jota museo tekee sekä passiivisesti että aktiivisesti. Aktiiviseen rooliin sisältyy haasteita, kuten kulttuuriperinnön luomiseksi tehtävä karsinta, mitä valitaan osaksi näyttelyitä ja kokoelmia. Erityisesti nykytaiteesta ja museoiden pienillä resursseilla on haastavaa, ehkä jopa mahdotonta, tehdä tarpeeksi moninainen ja kattava otanta ajan taiteesta. Kerääminen ja kokoelmien säilyttäminen on silti tärkeää, jotta myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus kokea eri aikakausien taidetta ja rakentaa identiteettiään taiteen kautta.
Aktiiviseen rooliin luetaan myös opettamistehtävät, kuten opastetut kierrokset ja työpajatoiminta. Taidemuseossa toteutettavalla opetuksella on mahdollista tuottaa, rikastuttaa tai vahvistaa taide-elämystä. On mahdollista tuottaa kokemus, joka määritellään ikään kuin taiteen tai sen tuottaman elämyksen väliintulona tavanomaisessa kokemusten virrassa.
Museopedagogiikka on kommunikointia kävijöiden kanssa. Kommunikoiva ja keskusteleva työpaja tai muu opetustoiminta rikastuttaa taidekokemusta ja toteuttaa tavallistakin konkreettisemmin museon tärkeintä tehtävää – tuoda ihmiset ja taide yhteen. Yhteen saattaminen on monenlaisten poliittisten, kulttuuristen, sosiaalisten haasteiden voittamista. Monipuoliset valikoimat ja vaihtuvat näyttelyt ovat yksi oivallinen tapa luovia tässä karikossa.
Kokemus nykyisyydestä
Kun tarkastelu siirtyy yleisestä museokontekstista nykytaiteen museoon oppisympäristönä, museopedagogista asetelmaa voidaan jalostaa. Nykytaiteen museot poikkeavat perinteisestä taidemuseoinstituutiosta keskittymällä kartuttamaan kokoelmia nykyisyyden aikalaistaiteella. Nykytaiteen museossa menneisyys kohtaa nykyisyyden ja kohtaamisesta voi hedelmällisimmillään saada rakennusaineita tulevaisuuteen.
Nykytaiteen museolla on erityislaatuiset mahdollisuudet siirtää tietoa ja kokemuksia tästä ajasta. Tämän erityislaadun kontekstissa on relevanttia pohtia museon vastakkaisia toimintatapoja, tiedonsiirrollista ja kulttuurillista lähestymistapaa. Ensin mainittu on perinteisempi toimintamalli, jossa informaatio siirtyy osapuolelta toiselle, kun taas kulttuurisessa lähestymistavassa museo ja sen osapuolet kurkottavat suoraviivaisen tiedonsiirron rajojen ulkopuolelle.
Keskeistä tiedonsiirron mahdollistumiseksi, niin museoiden roolin kuin vallitsevan aikakaudenkin näkökulmasta, on taiteen kohtaamisen ja opettamisen esteettömyys ja saavutettavuus. Saavutettavuudella ei viitata vain fyysiseen saavutettavuuteen vaan myös aihesisältöjen valintaan ja esittämiseen ihmisille niin että katsominen huomioi kaikki sosiaaliset ja kulttuuriset ryhmät. Kun yhteiskunnassa vallitsee poikkeustila ja museon ei olekaan mahdollista toimia perinteisesti, kuinka nykytaiteen museo voi mahdollistaa kokemuksen ja tiedonsiirron? Varsinkin kun taiteen kokemiseen museossa liittyy olennaisesti teoksen kohtaaminen sitä imartelevassa ympäristössä.
Vaihtoehdoista voimavara
Museon mahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti laajemmat ubiikkina aikakautena. Termillä ubiikki viitataan kaikkialla läsnä olevan teknologian vaikutukseen. Ubiikkius voi ilmetä museoympäristössä tai se voi mahdollistaa museon oppimisympäristönä silloin kun museo on fyysisesti saavuttamattomissa. Useista museoista on olemassa opastettuja äänikierroksia tai videoita, kokoelmia voi selata museoiden nettisivuilta tai jopa tutustua näyttelyyn virtuaaliympäristöön rakennetussa tilassa.
Ubiikin täysipainoinen hyödyntäminen on merkittävä voimavara ja mahdollisuus. Nykytaiteen museo joutuu jatkuvasti reagoimaan muutokseen. Hidas muutos, johon reagoidaan, on väestön muutoksiin kuten ikääntymiseen, muuttamiseen tai monikulttuurillistumiseen liittyvät muutokset. Nopea muutos voi olla esimerkiksi nykytilanteessa nopeasti eskaloitunut ja yllättäviä rajoitteita luonut korona-pandemiatilanne. Nykytaiteen museolla ja museo-opettamisella on mahdollisuus sopeutua tilanteeseen ja tarjota vaihtoehtoisia metodeja ihmisen ja taiteen kohtaamiselle.
Taidemuseokokemus on ainutlaatuinen kohtaaminen, jossa kohdataan esimerkiksi suuret kertomukset, myytit tai katsojan omasta poikkeava yhteiskunnallinen kokemus. Ideaalikokemus on moniaistinen, jossa taide voidaan kokea omien aistivahvuuksien mukaan optimaalisella tavalla. Taiteen ohessa kohdataan ihminen, kuten työpajan vetäjä ja tämän tapa kommunikoida. Ubiikin omaksuminen vaatii luovia ratkaisuja, jotta vaihtoehtoinen kohtaaminen säilyy merkityksellisenä.
Nykytaiteen museo on oppiympäristönä oikea aarreaitta.
Museoympäristössä yhdistyvä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuusajattelu. Risteys on tehokas tapa ymmärtää ja rakentaa kulttuurista identiteettiä ja ymmärrystä yhteiskunnasta. Nykytaiteen museolla on sekä muuntautumiskykyä että työkaluja vastata tulevaisuuden haasteisiin ja tarpeisiin kulttuurisen kasvatuksen tahona.
Lähteet:
- Burnham, Rika & Elliott, Kai-Kee. 2011: Teaching in the Art Museum. Interpretation as Experience. Los Angeles (CA): Getty Publications. 8–81
- Näyttely- ja kokoelmagalleriat. Kulttuuritalo Korundi ja Rovaniemen taidemuseo. [https://cumulus.rovaniemi.fi/rovtaide/] Luettu: 18.3.2020
- Levanto, Marjatta & Pettersson, Susanna (toim.), 2004: Valistus, museopedagogiikka, oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä. Helsinki: Valtion taidemuseo, Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys. s. 40–83
- Pettersson, Susanna (toim.). 2009: Tulevaisuuden taidemuseo. Museologia 3. Helsinki: Valtion taidemuseo, KEHYS. s. 24–122
