Tarve empaattiselle opetukselle on suuri. Nuorten hyvinvoinnin heikkeneminen on tunnistettava ongelma kouluun ja sosiaaliseen mediaan keskittyvien paineiden alla. Empaattisella lähestymistavalla voimme opettajina auttaa ja tukea heitä koulumaailman pyörteissä, sekä parhaimmillaan vaikuttaa heidän yleiseen hyvinvointiinsa. Empaattinen opetus on olennainen osa jokaista ainetta, mutta keskityn tässä sen rooliin erityisesti kuvataiteen opetuksessa. Tutkin taiteen maisterin opinnäytteessäni Ahdistuneet ankat ja muita huoliolentoja – uimaretki taiteen ja pedagogiikan välillä empatian hyödyntämistä opetuksessa ja taiteen tekemisessä.
Empatia on kokemus toisen yksilön mielentilojen tunnistamisesta tai niiden kanssa myötäelämisestä, kun taas sympatia eli myötätunto viittaa tuntemiseen toista kohtaan. Empatian käsitteellä on useampia alalajeja. Projektiivinen empatia on muiden saappaisiin astumista; siinä heijastamme itsemme toisen asemaan. Simuloivassa empatiassa me pyrimme ymmärtämään, minkälainen yksilö itsessään on. Ruumiillinen empatia tarkoittaa tunteen tunnistamista omien kehollisten kokemusten kautta.
Empatiaa huoliolentojen kautta
Pidin Kansalaisfoorumilla vuoden 2022 marraskuussa kaksi työpajaa osana opinnäytettäni yhdessä kollegani ja ystäväni Susanna Nurmen kanssa (myös Susannan opinnäyte liittyi empatiaan, ja sitä käsittelevä juttu löytyy täältä). Olin suunnitellut huoliolento-työpajan omien huoliolentojeni ahdistuneiden ankkojen (kuvassa) pohjalta. Ankkani ovat savesta muovattuja olentoja, joille annan tekovaiheessa tehtäväksi kantaa omia huoliani ja muita negatiivisia tunteita. Työpajoissa harjoitettiin simuloivaa ja ruumiillista empatiaa itseä kohtaan tehden omia henkilökohtaisia huoliolentoja. Osallistujat kertoivat työskentelyn olleen lohdullista ja myötätuntoa herättävää. Eräs osallistuja oli saanut tärkeän oivalluksen: ”En ole yksin, voin toimia ja auttaa itseäni”.
Työpajoissa empaattinen työskentely tapahtui ikään kuin salakavalasti: omien huolien muovaaminen olennon muotoon tekee tekijän näkyväksi, omia tunteita käsitellen ja niitä kuvaten. Hyödynnän tätä salakavalaa lähestymistapaa kuvataiteen opettajan työssäni suunnittelemalla tehtäviä, joissa oppilailla on mahdollisuus pohtia itseilmaisuaan ja itseään kuvan tekijänä. Niin hyvä kuin huoliolentojen tekeminen olisikin tehtävänä koulussa, ei se emotionaalisen latauksensa vuoksi sovi sellaisenaan luokkahuoneeseen. Tällainen vaativampi tunnetyöskentely tarvitsee turvallisemman tilan missä käsitellä ja työstää tunnetiloja, ja koulu ei ikävä kyllä ole sitä jokaiselle oppilaalle.
Empatiaa kuvataideluokassa
Työskentelen tällä hetkellä kuvataideopettajana Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Minulla oli mahtava keskustelu erään lukio-opiskelijan kanssa edellisen jakson lopulla. Opiskelija oli ilmaissut välinpitämättömyyttä kurssia kohtaan ja eräänlaista turhautumista minua kohtaan. Hän esimerkiksi repi yhden työnsä näyttävästi edessäni. Oletan tämän turhautumisen johtuneen siitä, että jouduin toistuvasti huomauttamaan opiskelijan häiritsevästä käytöksestä. Jakson lähestyessä loppuaan olimme opiskelijan kanssa kahdestaan luokassa, minä tein töitä tietokoneella ja hän keitteli teetä opettajan pöydän takana. Yllätyksekseni hän esitti minulle kysymyksen: eikö ole vaikeaa opettaa kuvataidetta, sillä siinä joutuu myös kehittämään ihmistä?
Vastasin kuvataiteen opetuksen hienouden olevan juurikin siinä, että taiteen tekemisen kautta ihmisen on mahdollista kehittää itseään: itseilmaisua, itsen tutkimista, kuvanlukutaitoa, vastuunottoa… Olen nähnyt lukemattomat kerrat, miten kuvataiteen tunnille vastahakoisesti tulevat oppilaat löytävätkin iloa ja onnistumista taiteen tekemisestä. Minulla on tietenkin osani tässä olemalla empaattinen, turvallinen ja läsnä oleva aikuinen, joka ohjaa ja opastaa oppilaita löytöretkillään.
Jokainen meistä kykenee empaattiseen työskentelyyn. Haasteita kuitenkin löytyy: opettajan alentunut itsetunto, stressi, mielenterveyden ongelmat, väsymys… Liiallinen emotionaalinen kuormitus voi johtaa myötätuntouupumukseen, joka on yleinen vaiva auttaja-ammateissa. On tärkeää tunnistaa uupumus ja hakea apua siihen ennen kuin tilanne pitkittyy ja pahenee. Parhaimmillaan empaattinen opettaja osaa olla läsnä oppilaille, mutta tietää myös omat rajansa, eli esimerkiksi ymmärtää milloin on hyvä ohjata oppilas terveydenhoitajalle tai kuraattorille. Muistetaan siis olla empaattisia myös itseämme kohtaan!
Petra Rapon opinnäyte on ladattavissa osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-202309035381.
Kuvat: artikkelikuvan on ottanut Petra Rapo, kirjottajakuvan Petra Aaltola.
