Ääriviivoja – Espoon kuvataidekoulu 40 vuotta

Helsinkiläinen yhteiskoulun yläkoulun kuvataiteen ja lukion ilmaisutaidon opettaja.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Helsinkiläinen yhteiskoulun yläkoulun kuvataiteen ja lukion ilmaisutaidon opettaja.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Todettakoon aluksi, että itselleni kuvataidekoulut ovat aina olleet vieras ympäristö – oma kuvataidepolkuni on satunnaisten kuviskerhojen ja sitten kuvaiteen painotusluokalla opiskelun pohjustama. Opetusharjoitteluissakaan en päätynyt kuvataidekoulujen puolelle, joten tartuin Ääriviivoja-juhlakirjaan varsin vailla ennakko-odotuksia. 

Espoon kuvataidekoulu täytti 2019 40 vuotta, ja koronan keskellä on koottu 2020 ilmestynyt juhlavuosijulkaisu. Kirkkaanpunaiset kannet ja sivujen reunalakkaus saavat teoksen tuntumaan merkitykselliseltä artifaktilta jo ennen sen avaamista. Kirja koostuu yksittäisistä, etupäässä nykyisten ja entisten opettajien kirjoittamista lyhyistä teksteistä sekä runsaasta oppilaskuvituksesta. Nämä puheenvuorot on upotettu koulun historiaa kertaavien osioiden sekaan. Ratkaisulla ehkäistään helposti tämäntyyppisiä teoksia piinaava sisäänpäin lämpiämisen ongelma.

Näistä pedagogien puheenvuoroista nimittäin aukeaa kiehtova näkymä suomalaisen taidekasvatuksen lähivuosikymmenien historiaan. Vaikka tässä kuvataan yhden kuvataidekoulun historiaa, teemat ja laajemmat taidekasvatukselliset ideat vuotavat paitsi koko kuvataidekoulujen verkkoa, myös muuta taidekasvatusta koskeviksi näkemyksiksi.

Erityisen kiinnostava esimerkki laajemmin taidekasvatuksen näkökulmasta on esimerkiksi Elisse Heinimaan Teemoja, ilmiöitä ja ihmettelyä -artikkelin yhtäsuuruus- tai ainakin likimain-merkkien vetäminen Reggio Emilian pedagogiikan ja uusimman peruskoulun opetussuunnitelman ilmiö-oppimisen välille. Peruskoulun kuvataiteen opettajana artikkeleita lukiessa syntyi myös kateus siitä, miten syvälliseen, byrokratiasta vapaaseen työskentelyyn kuvataidekoulujen puolella tunnutaan pystyvän. Peruskoululla instituutiona voisikin olla merkittävästi opittavaa taiteen perusopetuksen puolelta aidosti oppilaslähtöisen oppimisen järjestämiseksi. Toki tässä tulee vastaan myös henkilö- ja tilaresurssit eli raha. 

Kokonaisuudessaan kirja tarjoaa jokaiselle taidekasvattajalle maadoittavan kokemuksen takaisin niihin perusteisiin, joista kuvataiteen opetuksessa on kysymys.

Kokonaisuudessaan kirja tarjoaa jokaiselle taidekasvattajalle maadoittavan kokemuksen takaisin niihin perusteisiin, joista kuvataiteen opetuksessa on kysymys. Tiedon ja oikeiden vastausten maailmassa Liisa Piirosen teksti Taiteen ja leikin ylistys tuntuu lohdulliselta ja kirkastavalta. Se muistuttaa siitä, että taidekasvatus mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla sen hetken tutkimisen, kun (Piironen lainaa tässä Juhana Blomstedtia) ei mikään muuttuu joksikin. Mielikuvituksen ja leikin maailmassa, kuvataiteen äärellä oleminen antaa välineitä yhä tärkeämmäksi muuttuvaan medialukutaidon parantamisene. 

Ääriviivoja on vaikea arvioitava kirjallisena teoksena, mutta sen arvo taidekasvatukselle on kiistaton. Sitä voi vahvasti suositella taidepedagogeille ajattelun sparraajaksi, lyhyitä tekstejä lukee helposti hektisemmänkin arjen keskellä. Tekstit ovat selkeitä ja helposti pureskeluun otettavia. Ilmeisen, ansiokkaan taidekoulun vaiheiden taltioinnin lisäksi tässä onkin kirjan suurin ansio: sen tekstit tarjoavat pureskeltavaa tai ajattelun peilejä kaikille kuvataidekasvatuksen kentällä työskenteleville. 

Ääriviivoja – Espoon kuvataidekoulu 40 vuotta, Espoon kuvataidekoulu 2020. 

Lisää samankaltaisia artikkeleita