Helsingin kaupungin esittämä uusi tuntijako perusopetukseen ei näennäisesti muuta opetuksen määrää vuosiviikkotunteina. Todellisuudessa se kuitenkin vähentää opetukseen käytettävää työskentelyaikaa ja heikentää kuvataiteen opetuksen toteutusta merkittävästi.
Juuri nyt, kun koulupolun loppupäässä on saavutettu merkittävä arvonnousu ja parannus taideaineiden ylioppilaskirjoitusten muodossa, Helsingin kaupungin tuntijakoesitys pyrkii murentamaan perustaa ennen kuin rakentaminen on edes kunnolla alkanut. Seura
avat näkemykseni koskevat kuvataiteen opetuksen toteutusta yläkoulussa. Tuntijakoehdotus kohtelee opetuksen järjestämistä näppäränä numeroharjoituksena ja osoittaa, ettei kuvataiteen ja sen opetuksen luonnetta joko ymmärretä tai siitä ei välitetä.
Yksöis- ja kaksoistunneissa molemmissa ongelmansa
Mikäli kuvataiteen opetus toteutetaan yksöistunteina, uusi tuntijako vähentää tosiasiallisesti opetukseen käytettävää aikaa. Kuvataiteen oppituntiin kuuluu opetuksen ja työskentelyn lisäksi myös välinehuolto, joka käytettävistä materiaaleista riippuen vie jokaiselta oppitunnilta vähintään 5–10 minuuttia. Kaksoistunnin yhteydessä tämä tapahtuu vain kerran. Lisäksi opetuksen tai tehtävänannon ja varsinaisen työskentelyn väliin jää viikon tauko, mikä katkaisee prosessin ja edellyttää kertausta, mikä taas vähentää työskentelyaikaa. Mikäli taas opetus toteutetaan jaksotettuina kaksoistunteina (tai koulussa on käytössä muun kuin 45 minuutin mittainen oppitunti) ei kuvataidetta opeteta koko vuoden ajan, ja kurssin keskelle jää pahimmassa tapauksessa jakson tai jopa useamman mittainen aukko. Tällöin tauon jälkeen aloitetaan taas orientoituminen alusta ja vähää opetusaikaa tuhlataan.
Kuvataiteessa taitojen omaksuminen tapahtuu hitaasti: opittu muuttuu käytännöksi ja taidoksi jatkuvan ja säännöllisen harjoittelun myötä. Kuvataiteen oppiminen on prosessiluonteista ja edellyttää pitkäkestoista, keskeytymätöntä työskentelyä. Jaksotus katkaisee myös opetuksen luontevan rytmin suhteessa vuodenkiertoon ja vuodenaikoihin, joilla on merkittävä vaikutus opetuksen sisältöihin ja rakenteeseen. Opetusta joudutaan sopeuttamaan kulloisenkin aloitusajankohdan mukaan, mikä heikentää kokonaisuuden suunnitelmallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Valinnat ja opiskelun jatkuvuus uhattuna
Kuvataide on kaikille yhteisen kahden vuosiviikkotunnin jälkeen kokonaan valinnainen oppiaine. Opetuksen jaksotuksen vuoksi oppilaat ja luokat joutuvat eriarvoiseen asemaan tehdessään valintoja, koska he ovat opiskelleet kuvataidetta eri pituisen jakson, ja osa ei välttämättä ole vielä edes aloittanut opintojaan. Valinnaisainevalinnat tehdään kevätlukukauden alussa, jolloin jaksotuksesta riippuen jopa puolet seitsemäsluokkalaisista ei ehkä ole aloittanut kuvataiteen (tai joidenkin muiden valinnaisvalinnoissa olevien aineiden) opintoja lainkaan.
Taide- ja taitoaineiden opetuksen vahva valinnaisuus pitää purkaa, ja opetusta siirtää enemmän kaikille yhteiseksi. Nykyinen malli vahvistaa käsitystä taiteellisesta lahjakkuudesta kapea-alaisena erityiskykynä ja heikentää monialaisesti kiinnostuneiden oppilaiden mahdollisuuksia laaja-alaiseen itsensä toteuttamiseen.
Ajatus seitsemännen luokan valinnaisista taide- ja taitoaineista on jälleen kerran näennäinen ”hyvän tahdon ele”. Etenkin taide- ja taitoainevalinnaisaineiden tarkoituksena tulisi olla jo opitun syventäminen, mutta yläkouluun siirryttäessä kuvataidetta on opiskeltu vähän ja opetuksen taso on edelleen hyvin vaihteleva. Valintojen tekemiselle ei tällöin ole todellisia perusteita.
Kaavaillut muutokset heikentävät kuvataideopetuksen vaikuttavuutta, asettavat oppilaat ja heidän mahdollisuutensa eriarvoiseen asemaan sekä muuttavat opetuksen luonnetta vastoin oppiaineen prosessiluonteisuutta kohti tehtäväkeskeistä suorittamista. Toivottavasti muutokset eivät menisi tällaisenaan käytäntöön.
***
Kommentti
Kuvataideopettajat KUVIS ry on oman oppiaineemme kuvataiteen lisäksi huolissaan Kirkkopellon kuvaamista ongelmista kaikissa taideaineissa. Erityisesti suhtaudumme kriittisesti tyypillisesti käsityölle jyvitettynä olleen seitsemännen luokan taide- ja taitoainevalinnaisen siirtämiseen oppilaan valittavaksi. Käsityössä opittavat kädentaidot ja työskentelyprosessien ajattelu ovat tarpeellisia kaikissa taideaineissa. Ammatillisesta koulutuksesta on annettu huolestuttavia viestejä nimenomaan näiden taitojen romahtamisesta – vastaus ei voi Suomen suurimmalla opetuksenjärjestäjällä olla käsityön opetuksen vähentäminen. / Jari Koljonen, puheenjohtaja
