Taidekasvatuslehti, est. 1907

Sumeaa syksyä sylin täydeltä

Kuvataideopettaja, Espoon kuvataidekoulu & Helsingin Aikuisopisto

Jaa somessa

Kuvataideopettaja, Espoon kuvataidekoulu & Helsingin Aikuisopisto

Jaa somessa

Mitä kirjoittaisikaan tulevaisuuden historioitsija tästä keväästä 2020? Hän huomauttaisi ehkä, että lentomatkustuksen äkkiromahdus ja uuskaravaanareiden heimon synty ei ollut mitenkään ennustettavissa. Samalla kun matkailuautoista pyyhittiin pölyt, polku- ja sähköpyörät revittiin käsistä ja kotimaan matkailu koki ennenkuulumattoman renessanssin, tapahtui paljon muutakin odottamatonta. Se ei, ikävä kyllä, toteaisi tulevaisuuden aikakirjailija, jäänyt siihen yllätykseen, että Suomesta löytyy paljon muutakin näkemisen ja kokemisen arvoista kuin Bentskärin majakka.

Pitkin kevättä eri maiden kansalaiset saivat seurata valtioiden päämiehiä, jotka joko vakavina ja tuskaisina kokosivat yhä uusia elvytyspakettaja tai elvistelivät rutonkestävyydellään – kunnes sairastuivat itse. Tautikäyrät ohittivat Dow Jones -indeksin uutissivujen ykkösaiheena. Suomessa muusikot vetosivat TV:n välityksellä, että ”anna sen soida”.

Mutta mitä tapahtui kuvataideopetukselle ja kuvataiteelle? Kampanjoita, joissa haettaisiin suuren yleisön myötätuntoa ja pyydettäisiin vetoavasti, että ”vedä viivaa vielä vaan”, ei nähty. Samalla, kun konsertit kuolivat, festivaalit lakkasivat olemasta ja museot sulkeutuivat, myös kuvataiteessa ja sen opetuksessa elettiin kuitenkin ennen näkemättömiä aikoja.

Tämä paljastui, kun Kuvataideopettajat KUVIS ry toteutti toukokuussa 2020 verkkokyselyn, jossa pyrittiin kartoittamaan vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen parissa toimivien kuvataideopettajien kokemuksia koronakeväästä 2020. Kävi ilmi, että osalta opettajista työt loppuivat kuin seinään. Koulut sulkeutuivat ja sen myötä moni opettaja kuittasi viimeisen tilinsä, vailla tietoa tulevaisuudesta tai tulevan syksyn töistä. Osa sai jatkaa työssään, digiloikkien iloisena tai yllätettynä. Osa sai apua ja tukea digivenytyksiin, mutta melko suuri osa vain venyi – pakon edessä, yllättäviinkin suorituksiin. Kuvataiteen opetus digitalisoitui huimaa vauhtia ja opettajista kuoriutui tilanteen haltuun ottavia multitaskaajia, jotka yllättivät sekä muut että itsensä.

Kiitokseksi sekä opetus- että terveydenhoitohenkilöstö sai Sumeaa Syksyä Sylin Täydeltä.

Voi olla, että se johtuu siitä, että osaavalta pyydetään aina vain enemmän. Tai siitä, että ihmisystävä ei tykkää nylkeä lajitoveriaan tämän heikkouden hetkellä.  Tai siitä, että sana ”vientiteollisuus” on liian pitkä alan työntekijöiden suuhun, josta kuuluu vain huohotusta kivirekeä kiskoessa.

Toisaalta tämä Möhköfantti, jota nyt maailmanlaajuisesti metsästämme, syntyy niin kuin Möhköfantit aina; omista askeleistamme. Sitä ei paineta pehmein tassuin, keveällä hiilijalanjäljellä. Ei suinkaan, se on hierottu meidän naamaamme kiihkeästi sykkivien lentoreittien stilettikoroilla; pistoterällä, jolla me pistämme itseämme.

Tulevaisuuden historioitsija voisi arvella, että ihminen vuonna 2020 oli varsin sokea heikkouksilleen. Jonkinlainen hybris paisutti hänen minäkuvaansa niin, että pienen pienen viruksen oli helppo käydä sisään hänen puolustuskyvyttömään kehoonsa. Syynä tähän tautiin oli ehkä ruokavalio; kun nauttii tarpeeksi sanasoppaa, jossa loiskivat sattumina ”globaali kilpailukyky”, ”lisäarvon rahastaminen” ja ”suorituskyky”, käy hassusti. Kaikki heijastavat pinnat alkavat kupruilla ja hilseillä, vähän samaan tapaan kuin maalatessa vesiohenteista maalia öljymaalin päälle. Mikään ei kestä noiden sanojen heijastusta; ei siis mikään ihmisen kokoinen nisäkäs. Pieni virus sen sijaan ei piittaa; sen globaali suorituskyky perustuu puhtaasti ekologiaan. Lisääntynyt on voittaja. Ja tämähän lisääntyy, tämä koronavirus!

Mutta onnistuiko taide kesyttämään brutaalin viruksen raa’an voiman? Jatkoivatko unet elämäänsä ihmisissä?  Hyppäsivätkö tarinat kieleltä kielelle, suupielestä suupieleen, saivatko ne suudelmia siivittämään lentoaan?

Vai eristäydyimmekö me, yksinäisiin it-bunkkereihimme, joissa kalpean sininen valo lepattaa yön pimeydessä?

Tiesittekö muuten, että se samainen sininen valo häiritsee hormonitoimintaamme? Unihormoni melatoniini ei pidä iiteen sinisestä, sille mieluisampi sävy on uniharmaa tai yön sinimusta.

Tietämättömyys on merkityksellistä siinä missä tietokin. Yksi pienten käsien pesu ja yksittäispakattu kuvataiteen materiaalipaketti kerrallaan hapuilemme eteenpäin, koska tulevaisuuden valo ei näy. Ja niin me teemme sen – yhden eletyn päivän historiaa kerrallaan.

Terveisin Sirpa Kärkkäinen, kuvataidekasvattaja ja kuvataiteen moniottelija;  joka pakkaa huomenna kaikki kesäkurssin materiaalipaketit sieviin pahvikansioihin ja toivoo, että oppilaat muistavat pestä kätensä yhdestä tai viimeistään parista kymmenestä huomautuksesta, jaksavat desifioida yhteiset välineet ennen niiden käyttöä ja pitävät sinnikkäästi välimatkaa toisiinsa, vaikka aina ei mieli tekisikään.

Artikkelikuva: Pixabay

Lisää samankaltaisia artikkeleita