Taidekasvatuslehti, est. 1907

Luonnosta labraan – biopohjaisia materiaaleja muotoilukasvatukseen

Monialaisuuden ja jaetun tekemisen madonreikään pudonnut helsinkiläinen taidekasvattaja

Jaa somessa

Monialaisuuden ja jaetun tekemisen madonreikään pudonnut helsinkiläinen taidekasvattaja

Jaa somessa


Olen monialaisuuden ja jaetun tekemisen madonreikään pudonnut helsinkiläinen taidekasvattaja. Valmistuin 2019 Aalto-yliopistosta ja olen ohjannut taidetoimintaa varhaiskasvatuksesta ikäihmisiin kurssien, leirien, työpajojen ja projektien parissa mm. Helsingin kulttuurikeskuksissa, vanhainkodissa, kouluissa, museoissa, tiedekeskuksessa, yliopistoissa sekä festivaaleilla. Lähellä sydäntäni ovat yhteistaideteokset, joita olen päässyt toteuttamaan mm. Heurekalle, Vuotalolle, Stoalle ja Aalto-yliopisto Juniorille. Vastikään olen ollut mukana tekemässä lapsille ja nuorille suunnattua biomateriaaliohjekirjaa Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin, joka on syntynyt tieteen ja taiteen kohtaamisesta.

Materiaaleja yllättävistä raaka-aineista

Levästä hattuja, puusta glitteriä ja vessapaperista vaahtoa – joskus materiaaleja valmistetaan yllättävistä raaka-aineista. Olen ollut mukana Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen vaikuttavuusohjelmassa, jonka tiimoilta olemme julkaisseet lapsille ja nuorille suunnatun biopohjaisten materiaalien ohjekirjan. Haluamme innostaa lapsia ja nuoria materiaalien pariin ja rohkeaan kokeiluun.

Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin kirja kannustaa katsomaan metsää ja luontoa uusin silmin ja oppimaan siltä. Kirjan ohjeet eivät sisällä kuumaliimaa tai muovisilppua, vaan luonnosta saatavia ainesosia, joten lopputulokset on helppo kierrättää tekemisen jälkeen. Kirja rohkaisee käyttämään materiaaleja kriittisesti, ennakkoluulottomasti ja kekseliäästi. Ohjeissa hyödynnetään etenkin puupohjaisia ihmeaineita metyyli- ja karboksimetyyliselluloosaa.

Autamme lapsia ja nuoria käsittelemään ilmastoahdistusta keskittymällä konkreettisiin ratkaisuihin ja positiiviseen tekemiseen. Haluamme rohkaista kokeiluun ja villiin ideointiin sekä toisinaan myös epäonnistumiseen, sillä joskus täysin pieleen mennyt kokeilu voi avata uuden ja kiinnostavan tutkimussuunnan.

Tietoa biopohjaisista materiaaleista, materiaalinkehityksestä ja ajankohtaisesta tutkimuksesta

Tulevina vuosina materiaalimaailma tulee muuttumaan merkittävästi. Ilmastonmuutoksen myötä myös elämäntyylimme tulee muuttumaan. Raaka-aineiden ylikulutuksen on vähennyttävä, mutta tarve materiaaleille ei tule poistumaan.

Mainiot materiaalit – ohjeita biopohjaisiin kokeiluihin pitää sisällään 17 työohjetta, joiden avulla voi valmistaa itse biopohjaisia materiaaleja kotona tai koulussa. Työohjeissa käytetään luonnosta saatavia ja kierrätettyjä aineita.

Ohjekirjan avulla haluamme innostaa ja inspiroida kokeilemaan tulevaisuuden kannalta kestävämpiä materiaaleja, muotoiluajattelua hyödyntäen.

Selkeät ohjeet on varustettu runsain kuvituksin. Kirja koostuu neljästä luvusta. Ensimmäisessä luvussa on perustietoa materiaalien kehittämisestä ja toisesta luvusta löytyvät työohjeet. Kolmannessa luvussa on lisätietoa raaka-aineista ja työskentelymenetelmistä. Neljännessä luvussa on inspiroivia materiaalitarinoita Aalto-yliopiston opiskelijoiden kehittämistä projekteista: erilaisia materiaaliratkaisuja tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä todella paljon.

Yhteisenä intohimona materiaalit

Kirjan takana on monialainen tiimi, jota yhdistää kiinnostus materiaaleihin. Kirjoittajista Susanna Ahola on kemiantekniikan tohtori ja Bioinnovaatiokeskuksen akateeminen koordinaattori, Pirjo Kääriäinen muotoilun ja materiaalisuuksien professori ja Tapani Vuorinen kemiantekniikan professori. Kääriäinen ja Vuorinen ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011 muotoilua ja kemiaa yhdistävän CHEMARTS-hankkeen parissa ja julkaiseet aikaisemmin kansainvälisesti suositun The CHEMARTS Cookbook –kirjan aikuisille.

Olen aloittanut yhteistyön Susannan kanssa 2019 Aalto-yliopisto Juniorin monialaisen tiede- ja taidekasvatustoiminnan parissa. Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja yhdessä työskentely on mielekkyyden lisäksi aina ollut hauskaa. Meille on tärkeää vahvistaa lasten ja nuorten omaa toimijuutta sekä luovuutta. Jaamme myös yhteisen kiinnostuksen papereihin: minä taidelaatuisten papereiden mahdollisuuksiin ja ominaisuuksiin, Susanna paperin valmistusprosessiin raaka-aineista kemiallisiin lisäaineisiin.

Kaikkien meidän kirjoittajien välillä vallitsee vahva luottamus toistemme tekemiseen ja arvostus erilaisia näkökulmia kohtaan. Materiaaleja voi lähestyä monelta kantilta, eikä yksikään niistä ole toista huonompi. Ajattelemme, että monenlaisten lähestymistapojen ansiosta voimme saavuttaa kattavamman ymmärryksen ilmiöistä. Meidän lisäksemme kirjaa on ollut tekemässä CHEMARTS opiskelijoita ja alumneja, jotka ovat osaltaan kehittäneet sekä testanneet ohjeita.

Kuvataidekasvattajana tiedeyhteisössä

Minua pyydettiin mukaan kirjahankkeeseen keväällä 2023. Luulin toimivani hankkeen vetäjänä sekä taidekasvatuksen asiantuntijana, mutta tekeminen imaisi mukaansa ja löysin itseni usein labrasta ja lopulta kehitin useita kirjan materiaalireseptejä. Toisinaan se, että minulla ei ollut pohjatietoja tiettyjen raaka-aineiden ominaisuuksista tai kemiallisista sidoksista, johti yllättäviin onnistumisiin, sillä työstin materiaaleja hyvin kokeellisesti. Tällaisen iloisen vahingon kautta syntyi esimerkiksi vessapaperivaahto!

Laboratoriotyöskentelyssä onkin paljon samaa taiteen tekemisen ja opettamisen kanssa: työskentely vaatii tarkkuutta, kokeilua ja toistoja. Työskentelyssä huomioidaan turvallisuus ja oikeanlainen suojavarustus ja siivoamiseen pitää varata runsaasti aikaa. Useista muistutteluista huolimatta niin siveltimet kuin petrimaljat saattavat kaivata toisen pesukerran oppilaiden jäljiltä.

Monialainen yhteistyö on sujunut erinomaisesti, eikä taiteen, muotoilun ja visuaalisuuden osuutta ole tarvinnut missään vaiheessa perustella. Jokaisella työryhmän jäsenellä on oma erikoisosaamisensa, johon muut suhtautuvat kunnioituksella ja kiinnostuksella. Olen aina kokenut, että osaamistani ja suhtautumistani tekemiseen on arvostettu todella paljon. Kysymyksille on tilaa, niitä arvostetaan ja myös tarvitaan. Avoimuus ja muiden mielipiteiden kysyminen on auttanut meitä eteenpäin. Joskus yhteistyö vaatii ikään kuin uuden kielen opettelua, sillä sanoilla voi olla eri merkityksiä eri alojen ihmisille.

Itselleni tämän kirjan kirjoittaminen on ollut huikea sukellus biopohjaisten materiaalien maailmaan ja tutkimukseen, mutta ennen kaikkea olen saanut tästä valtavasti toivoa omankin ilmastoahdistuksen kanssa. Parhaimmillaan käsillä tekeminen lisää materiaalitietoutta ja muovaa asennetta kohti kestävämpää tulevaisuutta. Kirjan ohjeista omia lemppareitani ovat vessapaperivaahto, biohajoava glitteri ja tekonahka, joka on valmistettu kierrätyskartongista. Materiaalien kehittämisessä tarvitaan monenlaista osaamista – tämän päivän lapset kehittävät tulevaisuuden materiaalit.

Kirja on toteutettu Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Kirjan on taittanut Camilla Pentti ja valtaosan kuvista on ottanut Esa Kapila. Kirjan englanninkielinen käännös julkaistaan 2025.

Kirjan voi osta Aalto Shopista.

Aikuisille suunnattu the CHEMARTS cookbook on ladattavissa maksutta täältä.

……

Artikkelin kuvat Esa Kapila. Kirjoittajan kuva Kati Heinämäki.

Lisää samankaltaisia artikkeleita