Terveisiä Rovaniemeltä, Lapin yliopiston F-siiven 4. kerroksesta! Olen Julia Rapo ja opiskelen tällä hetkellä viidettä vuotta Lapin yliopistossa kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa. Viidennen vuoden aloitus tarkoittaa sitä, että olen nähnyt yliopisto-opiskelun ennen, aikana ja jälkeen ison K:n. Paljon on tapahtunut, muuttunut ja toivottavasti myös kehittynyt eteenpäin.
Viidennen vuoden aloitus tarkoittaa myös sitä, että kuvataidekasvatuksen tutkinnon opetussuunnitelma on muuttunut ainakin kerran opintojeni aikana ja seuraavaa, kaikkia taiteiden tiedekunnan pääaineita koskeva uudistus on tällä hetkellä työn alla. Samalla OPS-uudistus on käynnissä myös muissa Lapin yliopiston tiedekunnissa. Tulevaisuudessa uudistukset tulevat kulkemaan samassa tahdissa. Näin tiedekuntarajat ylittäviin kursseihin (joita erityisesti meillä kuvataidekasvatuksen opiskelijoilla on) liittyvät aikataulu- ja tilaongelmat ainakin teoriassa vähentyvät. Samalla pyritään huokoistamaan opetushenkilökunnan työtunteja, kun kaikille Taiteiden tiedekunnan opiskelijoille yhteisiä kursseja järkevöitetään; tiedekunnan alumnit valmistuvat erilaisiin työtehtäviin, ja monialainen osaaminen on tärkeää.
Henkilökohtaisesti koen, että opintoni Lapin yliopistossa valmistavat minua kuvataidepedagogiikan asiantuntijaksi nykypäivän kouluun, joka on jatkuvasti muuttuvien haasteiden keskellä. Tarve opiskella kokonaan etänä ja myös opettaa etäyhteyden kautta tuli varsin puskista keväällä 2020, mutta itse nostan hattua Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opetushenkilökunnalle siitä, kuinka äkillisesti muuttuva tilanne hallittiin ja kuinka tilanteesta tehtiin oppimiskokemus myös opiskelijoille. Syvimpään päätyyn joutuivat ne opiskelijat, jotka suorittivat kokonaisen harjoittelun täysin etänä.
Pandemian väistyttyä etä- ja hybridiopiskelu on tullut jäädäkseen, myös Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa. Korona-aikaan moni luokkatoveri muutti takaisin kotikulmille tai ystävien luo etelään. Kun vuosikurssimme siirtyi kandivaiheesta maisterivaiheeseen reilu vuosi sitten, käytiin keskustelua siitä, tulisiko opetusta järjestää myös etämahdollisuutena. Osa opetushenkilökunnasta oli vahvasti sitä mieltä, että kaiken opetuksen tulisi olla läsnäolopakollista, vedoten muuten kasvavaan työmääräänsä. Toiset olivat uteliaita hybridinä opettamisesta ja ymmärtääkseni aihetta tutkittiin myös. Koska on helpompi saada anteeksi jälkeenpäin kuin lupa edeltä kysyttäessä, kursseilla on lähes poikkeuksetta ollut aina muutama yksittäinen opiskelija linjojen päässä, vaikka muuten olemme siirtyneet takaisin paikan päällä olevaan opetukseen.
Vielä neljä vuotta sitten, aloittaessani opintoni, olisin kuvannut Lapin yliopiston erityisyytenä arktisuuden, johon yliopisto ja tiedekunta kovin pyrkii profiloitumaan. Arktisuuden korostamisesta tuntui opiskelijoiden kesken tulevan jopa meemi. Sanasta tuli juomapelikohde vuosijuhlien puheissa. Arktisuus on hyvä pohja, mutta etä- ja hybridi työskentelyyn siirtymisen myötä tahtoisin vaihtaa sanan paikallisuuteen. Yhteisö-, ympäristö- ja tilataide ovat yliopisto-opintojeni aikana tulleet entistä tutummiksi. Opintojen aikana opimme hyödyntämään paikallisia yhteistyötahoja opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Pohjoisen paikallisuuden erityisyytenä olen opintojen aikana tutustunut paikka- ja aikasidonnaisiin työskentelytapoihin ja materiaaleihin, kuten lumenveistoon. Opituilla taidoilla tulen varmasti opettajan työssä luomaan moniulotteisia ilmiöpohjaisia oppimiskokonaisuuksia myös luokkatilan ulkopuolella.
Harjoittelu tekee (myös) opettajan
Enää kaikkia viittä opintoihin kuuluvaa harjottelua ei tarvitse suorittaa Rovaniemellä. Silti harjoittelupaikoista on pulaa, sillä koulut vähenevät Rovaniemellä eikä kuvataiteen viikkotunteja olla ainakaan lähitulevaisuudessa lisäämässä. Vastapainona yliopistossa lisätään aloituspaikkoja, jotta korkeakoulutettujen osuus kasvaisi. Ensimmäisen harjoitteluni suoritin Rantavitikan peruskoulun yhteydessä olevassa esikoulussa, vaikka tarkoitus oli olla alakoulussa. Toinen harjoittelu on yläkouluharjoittelu, ja sen suoritin Lapin yliopiston harjoittelukoululla, joka toimii verkostoituneesti Suomen harjoittelukoulujen tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnassa sekä Lapin yliopiston luokanopettajien harjoittelupaikkana (pl. kenttäharjoittelu).
Kolmas harjoittelu suoritetaan lukiossa, mutta Rovaniemen kaksi lukiota eivät pysty tarjoamaan kaikille mahdollisuutta suorittaa harjoittelua samaan aikaan. Omani suoritinkin Rantavitikan peruskoulussa yläluokilla. Jos kolmosharjoittelua ei suorita lukiossa, on syventävässä harjoittelussa pakko olla lukiossa, jotta aineenopettajan pätevyys on perusteltu. Siksi tämän syksyn syventävässä harjoittelussa olen ollut etusijalla Rovaniemen lukioihin, ja pääsen suorittamaan syventävän harjoitteluni Lyseonpuiston lukiossa.
Näiden neljän harjoittelun lisäksi tutkintoon kuuluu viides harjoittelu, niin sanottu kenttäharkka, joka tulee suorittaa muualla kuin peruskoulussa tai lukiossa. Itse osallistuin Rovaniemeläisen taidekollektiivi Piste Kollektiivin Taidevaunu-hankkeeseen, jonka tarjonta on kohdennettu erityisesti pienempien kylien kouluille, parantaen näin taiteen saatavuutta myös kymmenien kilometrien päässä kaupungin keskustasta. Maalasimme erään peruskoulun oppilaiden kanssa reilun viikon aikana läheisen alikulun sekä pienen pätkän koulurakennuksen seinää.
Kokemukset harjoitteluista ovat kultaakin kalliimpaa. Muistan ensimmäisenä vuonna kipuilleeni paljon siitä, onko kuvataidekasvatus ja kuvataideopettajan ammatti varmasti sitä, mitä tulevaisuudeltani tahdon. Olen kiitollinen, että jo puolen vuoden opintojen jälkeen pääsin heti kentälle kokeilemaan kuvataiteen opettamista ja kaikki epävarmuus alan todellisesta mielekkyydestä tai omasta soveltuvuudesta sille haihtui pois. Harjoitteluista olen kiitollinen myös siitä, että olen kohdannut paljon eri ikäisiä oppijoita erilaisine haasteineen ja erilaisia ohjaavia opettajia erilaisine urapolkuineen.
Omat opintoni alkavat kääntymään päätöstä kohden. Yliopisto tahtoisi minun valmistuvan aikataulussa ensi keväänä, mutta koska pro gradullani on hädin tuskin vielä aihetta, tulee valmistumiseni siirtymään vähintään puolella vuodella.
Ihanaa talvea ja kirpeitä pakkasaamuja jokaiselle!
Kuvat: kuvituskuva ©Anna Pyhtilä (2022), kuva kirjoittajasta ©Katariina Leinonen (2023).
