Fulbright DAI-stipendi (Distinguished Awards in Teaching) tarjoaa peruskoulun ja lukion opettajille ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää omaa pedagogista ammattitaitoaan ja uudistua asiantuntijana Yhdysvalloissa. Lukukauden mittainen ohjelma yhdistää korkeakouluopinnot, paikallisen kouluarjen seuraamisen ja yksilöllisen kehittämisprojektin, jotka yhdessä haastavat opettajan pohtimaan omaa työtään uudesta näkökulmasta.
Juuri 80-vuotistaivaltaan juhlineen Fulbright-verkoston osana DAI-ohjelma ei ainoastaan tarjoa uusia työkaluja, vaan se on elinikäinen sijoitus opettajan omaan osaamiseen ja kansainväliseen asiantuntijuuteen.
Maaliskuussa 2025 sain tietää, että minut oli hyväksytty hakijoiden joukosta Fulbright-stipendiaatiksi. Olen työskennellyt 30 vuotta Espoossa Saarnilaakson informaatioteknologiapainotteisessa koulussa kuvataiteen ja tietotekniikan opettajana, joten vaihtelu oli enemmän kuin tervetullutta. Heinäkuussa jätin viisumihakemuksen, mutta se hylättiin, koska en ollut avannut uusien määräyksien mukaan riittävästi sosiaalisen median tilejä. Korjasin tilanteen ja viisumi tuli postissa. Mielessä pyöri väistämättä uuden amerikkalaisen politiikan kiristynyt ilmapiiri ja politiikka.
Ohjelmassa seminaareja, kursseja, kouluvierailuja ja oma projekti
Fulbright Suomi -säätiö hallinnoi opettajien vaihto-ohjelmaa Suomessa ja Yhdysvaltain ulkoministeriön alainen IREX Yhdysvalloissa. Suomalaisia on vuosittain lähetetty kaksi kahteen eri yliopistoon. Tällä kertaa kieltenopettaja Sari Yli-Pulli sijoitettiin Indianan yliopistoon Pennsylvaniaan ja minut Rochesterin yliopistoon New Yorkin osavaltioon. Tavallisen viikon aikataulun runkona oli Fulbright- ja Tech-seminaarit, audit-kurssi, sekä vierailut paikallisella koululla. Lisäksi ohjelmaan kuului oman projektin tekoa oman ohjaajan kanssa. Vapaa-aikaani kuului uinti, pyöräily, omat retket sekä epäsäännölliset, mutta erittäin laadukkaat tapaamiset Fulbright familyn kanssa.
Fulbright-seminaareissa opettajat vaihtoivat omien maidensa koulutuskäytäntöjen lisäksi kokemuksia työstään. Audit-kurssi tarkoittaa sitä, että yliopistokurssin luennoilla saattoi olla ilman painetta tenteistä ja suorituksista: minun kohdallani kurssi oli Digitally rich teaching and learning. Kouluvierailujeni kohde oli School Without Walls Middle School, jossa innostunut työyhteisö pyöritti pienehköä vähän yli 200 oppilaan koulua. Kuvataidetunneilla oli hyvin tiivis tekemisen meininki, jossa näin paljon jatkuvia kirjoitustehtäviä vihkoon ja kuvan rakenne-elementteihin liittyviä harjoitustehtäviä. Oppituntien seuraamisen ohessa tutustuin myös muualta – esimerkiksi Meksikosta, Marokosta, Indonesiasta, Isosta-Britanniasta ja Israelista – saapuneisiin Fulbright-opettajiin sekä heidän kauttaan eri maiden koulutusjärjestelmiin ja opettajan työhön.
Omassa projektissa sarjakuvan pedagogisia mahdollisuuksia tutkimassa
Oma projektini käsitteli koulujen välisen sarjakuvalehden tekemistä. Ajattelin, että koska digitaaliset työkalut olivat kaikkien ulottuvilla, voisi niitä hyödyntää yhteisen sarjakuvanlehden tekemiseen.
Runkomateriaalina oli itse laatimani sarjakuvan perusteet, joiden taustalla oli Scott McCloudin Making Comics -teos (2006). Sarjakuvan tekeminen kehittää monilukutaitoa ja syventää oppimista vaatimalla tiedon aktiivista prosessointia sekä monimuotoisten viestien tulkintaa. Se madaltaa kirjoittamisen kynnystä ja tarjoaa saavutettavan tavan vahvistaa oppilaan omaa ääntä, luovaa autonomiaa sekä identiteetin käsittelyä. Samalla kansainvälinen yhteistyö ja hidastumista vaativa luova työ rakentavat yhteisöllisyyttä sekä toimivat vastavoimana nykyajan visuaaliselle nopeudelle. Pilottiprojektissa koulut saavat itse päättää millaisia sarjakuvia tekevät, kunhan ne ovat yhden sivun sarjakuvia. Tiukkojen GDPR-vaatimusten takia Google Classroomia emme voi käyttää, mutta käsikirjoitusten ja kuvien kommentointi onnistunee Google Drivessä. Calaméo-alustaa tutkitaan valmiin lehden julkaisualustaksi.
Yksi kohokohdista oli professori Daniel Wordenin haastattelu Rochester Institute of Technologyssa (RIT). Hänen kirjoittamansa kirja Petrochemical Fantasies (2024) kertoo amerikkalaisen sarjakuvan historiasta, joka sekoittuu teollisuuden ja armeijan tarpeisiin.
Fulbright-stipendin kesto oli neljä kuukautta, mutta oli mahdollista hakea lisäaikaa yksi kuukausi, mikäli saisi moitteettomasti suoritettua projektin. Minun kohdallani tämä onnistui, ja perheeni saapui joulukuussa New Yorkiin, jossa Helene Schjerfbeckin näyttely oli juuri avautunut Metropolitan Museum of Art:issa. Pilvenpiirtäjät ja metropolin hulina vaihtui Philadelphian Amish-hevosten kavioiden kopinaan, ja myöhemmin Arlingtonin hautausmaa ja Washingtonin runsaat ja ilmaiset Smithsonian-instituutin museot päättivät kaikin puolin erinomaisen matkan.
Yllä iloa symbolisessa lakituksessa Fulbright-tovereiden kanssa.
Artikkelikuvassa Kuvataideopettaja Susan Hollister-Cronberger ja Jouni Kupiainen kuvataideluokassa
